Korvapuusteja ja onnellisia hetkiä

Mä olen viime aikoina innostunut leipomaan ja tekemään kaikkia ihmeellisiä ruokakokeiluja entistä rohkeemmin. Koen kuitenkin olevani melko hyvä kokkaaja ja ihan jopa tykkään siitä puuhasta, joten uskallan myös kokeilla uusia juttuja. Tänään kuitenkin ajattelin leipoa aivan ihania perinteisiä korvapuusteja ja pyytää pari kivaa ystävää ja luokkatoveria napostelemaan niitä. En ollut täällä kotona vielä leiponut pullia ja koko rappu saikin tuoksutella meiltä tulevaa pullan tuoksua. Parasta, että korvapuusteja jäi runsaasti pakastettavaksi, joten niitä on myös nyt pahan päivän varalle. Eli ei haittaa, jos välillä kiukuttaa, koska pulla pelastaa päivän!
Kahvia, elämästä höpöttämistä, ihan vaan olemista, vähän vaatteiden myyntiä, shoppailua ja nauramista. Hei tätä on ne ihanat pienet arjen hetket, vaikka se pullan leipominen aiheuttikin melkoista sotkua. Nyt mulla on lattia täynnä raesokeria ja pöytätasot ovat ihan jauhon peitossa, mutta hei se on vaan elämää! Sotkut saa siivottua sitten kun huvittaa. Ps. kamut tulkaa useemminkin kylään, lupaan leipoa toistekin tai leivotaan yhdessä jotain. Tai ihan muuten vaan hengailemaan.
Ihanaa viikkoa jokaiselle ja tehkää niitä pieniä asioita, jotka saa sut onnelliseksi ♥ 

Mun kesä numeroina

2x vietettyjä mökkireissuja

1x festareilla vietettyä viikonloppua

1x reissu Ikeaan

0x talviturkin heittämistä Suomessa

4x kaupunkivierailuja

6x mato-ongittua kalaa
1x ulkomaanmatka Rodokselle

1x luettu kirja

15x virallisia kesälomapäiviä

2x puoliksi täytettyä ristikkokirjaa

1231x otettua valokuvaa kameralla

4x uuden luottokosmetiikan löytämistä
3x kukkakimppua pöydällä

5x uutta sisustusjuttua kotiin

1x hyvä kesä mun elämään

1x uuden puhelminen ostaminen

33x työpäivää

4x uutta laukkua
4x syötyjä pallojätskejä tai pehmiksiä

2x käyntejä Yyterissä

21x muualla kuin kotona vietettyä yötä

2x käyntejä Pori Jazzeilla

3x Netflix-sarjan katsomista loppuun asti

3x kunnollista shoppailureissua
++ Extrasti muita kivoja juttuja

Paluu arkeen

Mitä? Paluu arkeen? Joko se kesä oikeasti loppui? Valitettavasti kyllä, vaikka ikuinen kesäihminen sisälläni asuukin ja varmaan monen teidänkin lempivuodenaika on kesä. Kesä oli todella kiva ja oli kiva päästä rentoutumaan, mutta myös puuhailemaan kaikkea. Toisaalta alkusyksy tuo tullessaan monia kivoja juttuja, aivan varmasti. Elämä jatkuu, sekä vuodenajat vaihtuvat ja niin sen pitääkin kulkea. Mä oikeasti aina kesäisin rupean kaipaamaan jo sitä arjen tuntua ja arkeen palaamista. Onhan meillä sitten viikonloput ja koululaisilla vielä muutamat extralomat pitkin vuotta. Kyllä me kaikki jaksetaan läpi synkän syksyn ja talven, ainakin mä lähetän hurjasti jokaiselle t-s-e-m-p-p-i-ä. Muistetaanhan jokainen tehdä niitä asioita, jotka saavat meidät nauramaan ja tekevät meidät energisiksi, sekä meidät jaksamaan. Hei! muistakaa sitten, että välillä saa ihan luvan kanssa hellittää! 
No, mitäs sitten mun arkeen kuuluu? No mä ainakin palasin reilu viikko sitten koulun penkille ja jätin työt taas osa-aikaiseksi ja niitä onkin vain viikonloppuisin. Koulussa opiskellaan pari kuukautta tiiviisti ja sitten lähdetään työssäoppimaan seitsemäksi viikoksi. Oon kyllä tosi innoissani koulusta, koska meillä on luvassa mielenkiintoisia aiheita ja projekteja pitkin vuotta. Ja onhan mulla maailman paras lähipiiri tsemppaamassa vähän haastavimpienkin tehtävien kanssa ja tietty mun luottokoulukaverit. Ensi keväänä mä sitten jo (toivottavasti) valmistun lähihoitajaksi lasten- ja nuorten osaamisalalta. Toisaalta kevään suunnitelmat ovat sitten suuri mysteeri, haenko kouluun vai haenko töitä vai mitä teen? Elämä on välillä haasteellisia kysymyksiä täynnä. Toivottavasti nämä ajatukset selkenevät, kun ensi vuotta kohti mennään.
Vapaa-ajalla mä yritän sitten tasapainottaa kouluarkea kotihommilla ja sitten vähän kivemmilla puuhilla. Nyt toivon taas syksyä myöden innostuvani enemmän liikkumaan ja eilen tulikin käytyä parilla ryhmäliikuntatunnilla vähän pidemmän ajan jälkeen. Tänään kyllä huomasi, että on sitä jotain tullut siellä tehtyä, kun joka paikka vähän kiristää.  Tahtoisin kovasti päästä myös jyvälle tähän bloggailuun ja lopettaa nämä kesätauot eli ei auta kuin napata kamera rohkeasti kaikkiin menoihin mukaan. Tää on kyllä niin kivaa puuhaa. Ps. jos joku täältä päin tykkäisi lähteä kuvaustreffeille joku kaunis iltapäivä niin se ois kyllä kiva! Tämmöistä arkea siis tänne, ei kummoista. Eiköhän kaikki tästä taas ala rullaamaan tai ainakin toivotaan niin.
Miten teidän arkeen paluu on sujunut? 

Suomenlinnalla

Moikka kaikille taasen pitkästä aikaan! Mulla on alkanut paluu arkeen hyvin väsyneesti, mutta kirjoitellaan tästä ihan oma postauksensa vielä myöhemmin. Me oltiin kiertelemässä täällä Helsingissä Suomenlinnassa, jossa oli todella mielenkiintoista käydä usean vuoden jälkeen. Eikä todellakaan pieni sade- ja ukkosmyräkkä päässyt alentamaan mielialaa. Tää reissu oli todella extempore, mutta ei pöllömpi ollenkaan. Pitäis vaan olla rohkeampi ja tehdä spontaanisti enemmän juttuja, niin näkisi enemmän juttuja meidän maapallolta. Nauttikaa ja rakastakaa ympärillä olevia läheisiä ja tätä upeaa luontoa joka meillä on ♥
En yhtään ihmettele, miksi tämä on suosittu turistikohde, mutta myös Unescon maailmanperintökohde. Koko saaristoalue sisältää paljon kaunista luontoa, upeita rakennuksia, vanhaa ja uutta, linnoituksia, eri materiaaleja ja upeita pastellinsävyjä. Kyllä mä niin oisin tuolla vielä kierrellyt tarkemmin ja kuvaillut enemmän yksityiskohtia ja upeita maisemia. Kuka ei vois tykätä näistä maisemista ja siitä että pääsee toteuttamaan itseänsä valokuvauksessa, jos siitä pitää? Tänne siis todellakin hyvät kävelykengät jalkaan ja nauttimaan kesän viimeisistä päivistä. Jonakin kesänä aion kerätä runsaan piknik-korin, pyytää hyvää seuraa mukaan, bongata kauniin kesäpäivän ja mennä nauttimaan tästä kauneudesta.
Koska te olette viimeksi käyneet Suomenlinnassa? Pitäiskö meidän viettää enemmän aikaa ympärillä olevilla luonnon kohteilla?

7x right now

Moikka kaikille ja ihanaa viikonlopun alkua jokaiselle teistä ♥ Mä olen huomannut muutamista blogeista tämmöisen postauksen ja mun mielestä tää on niin kiva, että piti päästä myös itsekin tää postailemaan. Näillä pysyy myös hyvin kärryillä bloggaajan elämästä ja kuulumisista ja lempparijutuista. Yksinkertaiset postaukset välillä ovat musta älyttömän mukavia!
Juuri nyt...

olen innoissani: Tulevasta syksystä. Mä kaipaan oikeasti sitä arkea, jolloin on tietyt elämänrytmit ja pysyy kärryillä paremmin omasta elämästään. Syksyllä on muutenkin niin kaunista, lehdet alkaa punertaa ja ilmat ovat ihanan kirpsakoita, eikä syksyinen sadekkaan ole yhtään sen pöllömpää ♥

haluan: Ostaa muutamia syysvaatteita, haluaisin jonkin kivan takin ja rennommat boyfriend- malliset farkut. Myös neulevarastoa pitäisi päivittää, koska monet ovat jo vähän nukkaantuneet.

luen: Blogeja, mitäs muutakaan. Jotenkin rentouttavaa nähdä muiden teoksia ja inspiroitua niistä, just sen takia tää homma on ihan parasta. Mä en ole niin kirjojen perään, vaikka tänä vuonna olen jopa yhden kirjan saanut luettua...

kuuntelen: Mun omaa Spotify-listaa, siellä on aika monipuolisesti suomalaista poppia, kuten Haloo Helsinkiä, Sannia, Vesalaa, Vain Elämää- kappaleita ym. Myös ulkomaalaisia kappaleita on paljon, mutta niiden kanssa mä olen paljon nirsompi kuin suomalaisten.
toivon: Että viikonloppuna ei sataisi kaatamalla koko aikaa, koska tosissaan suuntana olis huomenna ja sunnuntaina ulkoilmafestareille. No jos sataa, niin sadetakkia vaan päälle sehän on asennekysymys! Toivottavasti tuolla näkee myös paljon tuttuja :)

katson: Tietokoneen ruutua.. Tai no mitä lie tällä tarkoitetaankaan, mutta montaa sarjaa Netflixistä, ainakin nyt pyörii vuorotellen New Girl, 13 reasons why, The Affair ja Orphan Blackin uusia jaksoja.

suunnittelen: Aloittavani päivän puuhat! Sänky pitäisi pedata, hiukset letittää uudelleen, täyttää tiskikonetta, tyhjentää pyykkitelinettä, meikata, valmistaa lounaaksi kasviksia ja tonnikalaa, sekä lähteä muutaman tunnin päästä iltavuoroon.
Tsau ja nähään taas pian, xoxo Emmi

Summer so far

Kesän viimeinen kuukausi alkoi eilen tai ainakin mulle elokuu on se viimeinen kesäkuukausi ennen kuin siirrytään alkusyksyyn, joka on myös aivan ihanaa aikaa. Tuntuu, että tämä kesä on mennyt hujauksessa, koska säiden puolesta kesä alkoi vähän liian myöhään. Tottahan toki nyt on ollut kivoja kesäisiä päiviä ja toivottavasti ne jatkuvat vielä edes hetken. Muutenkin tuntuu, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä nopeammin aika tuntuu juoksevan eteenpäin. Kesässä parasta on se fiilis ja se, että voit tehdä just mitä haluat silloin kun sua huvittaa tai olla vaan tekemättä. Sitä mä tuun ainakin tästä kesästä kaipaamaan. Myös sitä kesäistä ilmaa ja luonnon vihreyttä ja vehreyttä, kun voit pitää sadepäivinä ikkunoita auki ja saada raikasta ilmaa sisälle. Nautitaanhan tästä vielä niin kauan kuin tätä jatkuu? 
Kesä 2017 tähän asti on tarjonnut:

- Kolmen viikon kesäloman, joka tuli enemmän kuin tarpeeseen

- Herkullisia kotimaisia mansikoita, voi että odotan vadelmia ja mustikoita vielä

- Kesälomareissun Rodokselle, jossa oli todella hauskaa ja sai vain olla ja nauttia

- Paljon töitä, kesällä on tullut kyllä oltua myös paljon töissä, eteenkin parina viime viikkona

- Mökkeilyä, juhannuksena ja heinäkuun lämpimänä viikkona
- Paljon kotihommia, siivoamista, pyykinpesua, tiskien pesua, tätähän se arki on

- Kesäherkkuja ei voi vastustaa, grilliruokaa, uudet perunat ja valkosipulisilli ja mansikkakakut

- Omien tavaroiden läpikäymistä ja niiden myymistä, tämä projekti jatkuu vielä syksyä kohti

- Laiskoja päiviä, kun ei ole jaksanut edes sängystä nousta, parasta

- Kavereiden näkemistä hieman enemmän ja enemmän kuulumisten vaihtoa puhelimen välityksellä
- Ihanien blogityttöjen tapaamista

- Lukuisia shoppailukertoja ja muutamia kivoja löytöjäkin

- Monien uusien kosmetiikkatuotteiden testaamista

- Tuleva viikonloppu sisältää Porin omat festarit Porisperen, johon osallistun! Mä niin ootan Haloo Helsinkiä, Sannia ja Vesalaa

- Nauttimista, mitä kesä olisi, jos siitä ei nauttisi täysin rinnoin?
Mitä teidän kesät ovat sisältäneet tähän asti ♥