NORMIELÄMÄÄ

Moikka ja mahtavaa viikonlopun alkua kaikille! Mulle tää viikonloppu tulee tarpeeseen, oli jotenkin todella vaikeaa palata normaaliin arkielämään ja aikaisiin aamuihin. Tänään mä ajattelin lähinnä kirjoitella kuulumisia näin pitkästä aikaa. Mun mielestä on ainakin välillä mukava lukea muiden bloggaajien fiiliksiä.
Mulla menee ihan hyvin, aika normaalia arkielämää ja paljon koulua tiedossa tässä kevään aikana. Meillä on käynnissä hoidon ja kuntoutuksen jaksot menossa päällekkäin ja kyllä sieltä tulee paljon tietoa ja haastetta näille mun aivoille oppia kaikki. Näistä on myös kevään aikana työssäoppimiset, joten koulua ei oikeastaan montaa viikkoa jäljellä edes ole. Tää viikko onneksi on ohi ja seuraavaan kouluviikkoon onkin jo taas paljon helpompi valmistautua. Onneksi ei tarvitse enää joka päivä istua kahdeksasta neljään koulussa, vaan nyt keväällä on helpottanut myös lukujärjestykset. Olin aika väsynyt rankan syksyn jälkeen, mutta nyt on taas uutta puhtia koko vuoteen kerätty.

Muuten elämä sujuu aika leppoisasti kotona. Nimenomaan otsikon mukaisesti normielämää ja arjen pyörittämistä. Juurikin koulua, välillä töitä, olemista, hengailua toisen puolen kanssa ja ihan vaan elämää. Mä olen tyytyväinen, elämä ei vaadi paljoa.
Blogiin kuuluu mun mielestä myös tosi hyvää!! Fiilikset tän suhteen on todella hyvät ja inspiraatiota riittää varmasti pitkään. Välillä aika on kortilla kirjoittamiseen, mutta silloin kun aikaa löytyy niin haluan antaa tänne kaikkeni. Mä pidän myös vapaapäivinä kokonaan blogipäiviä, jolloin teen viikkojen postauksia valmiiksi. Näin syntyy siis mun blogi tällä hetkellä. Huomenna taas blogipäivää oikein kunnolla ja valmistellaan ens viikon metkuja tänne!

Mitä teille kuuluu? Olisi kiva kuulla myös teidän kuulumisia!

4 kommenttia

  1. Aivan ihana toi kuva missä hymyilet!! Ehdottomasti lisää hammashymykuvia blogiin <3

    https://nooramaijakatariina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus, tälläset kuulumispostaukset on aina välillä kivoja :)!!

    Ihana blogi sulla muutenki!

    http://sofia-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sofia ♥ Ihana kuulla positiivista palautetta! Tsemppiä viikkoon :-)

    VastaaPoista

Otan vastaan ehdotuksia, mielipiteitä, ruusuja ja risuja ♥ Kuitenkaan minun ei tarvitse omassa blogissani julkaista ilkeitä kommentteja, jotka eivät ole asiallisia.