TAMMIKUUN KUULUMISIA

 1. Kynttilöiden polttaminen on vieläkin ihanaa, en mä sitten kyllästy millään. 2. Käytiin luistelemassa ja kuvateksti kertookin kaiken. 3. Ebaysta voi saada myöös hyviä ja laadukkaita tekoripsiä reilulla eurolla.
4. Yks kivoimmista selfieistä. 5. Aamutee, musaa ja käsirasvaa! 6. Kukkuu vaan!
7. Aamupalaa ennen aamuvuoroon lähtöä, ei vitsit mä tykkään noista frooshin smoothieista ♥ 8. Luistelemassa ja viettämässä yhteistä aikaa. 9. Kiitoskortit tuli vihdoinkin.. tai no hetihän ne tuli, kun sain vain tilattua.
10. Aika simppeliä ruokaa meillä näköjään. 11. Videon kuvauslook! 12. Aamupalaksi benkkujenkun lempparimakua ♥
13. Ihan perus itsetehtyjä lohkoperunoita ja niin hyviä! Toimii myös bataatin kanssa. 14. Hmm.. 15. Erik halus iltapalaksi munakasta, joten mähän tein. 
16. Totaalikyllästynyt siivoamiseen ja muuttolaatikoiden kasaamiseen. Oon heittänyt useita roskapusseja pois kyllä. Mottona on, että säilytä mitä oikeasti tarvitset. 17. Matkakuume, ihan kauhea!! 18. Meidän lipastot kasaantuu hitaasti, mutta varnasti :D

Q&A VIDEOLLA

Hehee, täältä se nyt vihdoin tulee näin maanantain iloksi! Vihdoin kauan odotettu ja toivottu postaus eli videopostaus ja aiheena nää kysymyspostauksen vastaukset. Hehe, tulipa tehtyä ja kyllä itse huomaan tosi paljon kehitettävää videoiden parissa. Voisin puhua paljon selvemmin ja pitää paremman kontaktin kameraan, myöskään en osaa editoida yhtään ja video jäi vähän tönksähteleväksi! Tulipas nyt kamala itsekriittisyys kehiin.. Onneksi aina voi jatkaa videoiden tekoa ja kehittyä siinäkin valtavasti.  No tässä se tulee, muistakaa vaihtaa videon laatua paremmaksi ja kertokaa ehdottomasti mielipiteenne :)


Unelmien asu- postaussarja

Oon miettinyt jo jonkin aikaa, että olisi kiva pistää jotain postaussarjaa tänne blogin puolelle vihdosta viimein pystyyn. No muodista kun kiinnostunut oon, niin miksen kokoaisi näitä mun kollaaseja eräänlaiseen postaussarjaan. Tästä syntyikin sitten tämä loistoidea, enkä toistaiseksi kovin moneen vastaavaan postaussarjaan ole törmännyt, vaikka yksittäisiä asukollaaseja näkeekin silloin tällöin. Polyvore on ihan mieletön paikka, koska voit luoda just sellasia kollaaseja, kun itse haluat ja kyllä muuten löytyy vaatetta ja muuta asustetta ihan riittävästi sieltä näiden luontiin. Onko siellä ruudun toisella puolella yhtä koukuttuneita Polyvoren käyttäjiä kuin mä täällä? :D

Unelmien asu- postaussarjaan tulee asuja, joita mä itse pukisin erittäin mielelläni päälle, mutta myös asuja, jotka kiehtovat mua mielettömästi. Haluan muistuttaa, että nämä asut ovat mun mielipiteeseen ja tyyliin perustuneita, eikä välttämättä teidän. Enkä todellakaan väitä olevani minkäänlainen tyyliguru. Toivon kuitenkin, että nämä tulevat kollaasit miellyttäisivät mahdollisimman monen mieltä! Näitä tulee ihan yhtä epäsäännöllisen säännöllisesti kuin kaikkia muitakin postauksia. Koitan aina perustella miksi valitsen jonkun tuotteen ja, että mistä kaupasta se on peräisin tai mistä se on vielä mahdollista saada! 
The daily look
Tässä tulee ensimmäinen asu, jonka olen koonnut tänne. Tää asu on ihan päivittäiskäyttöön ja voi vitsi, kun omistais tollaset vetimet niin olisi varmasti päällä usein tämä asu. Mun ehdoton rakkaus on tuo takki, koska se on vaan ihan älyttömän söpö, mutta sopisi moneen asuun. Tämän tyylisiä takkeja olen nähnyt ainakin Gina Tricotilla ja H&M. Mä myös haluaisin kovasti omaan vaatekaappiini nahkahanskat ja nää olisivat ihan älyttömän nätit. Perus t-paita ja farkut on klassikko yhdistelmä ja yksinkertainen laukku kruunaa kokonaisuuden. Värikkyyttä asuun saisi räväkällä punaisella huulipunalla. Tää koko asu sopii kaupungille, kouluun, kahvitteluun ja jopa jonkin työasuksi. Mä tykkään, entä te? 

Q&A part one

Noniin, vihdoin päästään kysymyspostauksen vastausten pariin ja näitä tulee yhteensä kaksi tai kolme postausta ja seuraava versio tuleekin olemaan videolla, kun saan kameran lainaan kaverilta. Yritän kuvata myös jotain muuta kivaa varastoon jo valmiiksi tänne. Mennään katsomaan, mihin kysymyksiin vastasin tällä kertaa. 

BLOGI:
Kuinka kauan olet blogannut? - Tää kyseinen blogi on ollut pystyssä reilu kaksi vuotta, mutta mulla oli jo muutama blogi ennen tätä. Hmm ehkä neljä tai viisi vuotta yhteensä? Muut blogit on kyllä piilotettuja, mutta säilön niitä nolouksia itselläni muistoina. 

Lempipostauksesi blogisi ajalta? - Hmm, tykkäsin tosi paljon kaikista mun loppuvuoden 2015 postauksista. Kuitenkin kamalan vaikea valinta... Sanotaan että ''Mitä olen oppinut bloggaajana'' 

Kenen blogeja suosittelisit luettavaksi? - Luen ihan mielettömästi blogeja, jotka ovat oikeasti hyviä. Luen ihan näitä suurempia, kuten Uino, Annika O  ja Saijis, koska nää tytöt on kyllä ihan ansainneet suosionsa. Luen tosi paljon myös vähän pienempiä ja keskikokoisia ja isoja blogeja, kuten Sonja Tuulia K, STAY FRESH, Jenny Hyvönen, JATTAPAULIINA yms. Oikeesti mun lukulista on mielettömän laaja :D Kuitenkin luen aina myös meidän blogitiimin eli Project Blogin ihanien tytyjen postaukset, koska tytöt osaa todellakin blogata ♥

Blogin ns. tavoitteet? - Kehittyä bloggaamisen jokaisella tasolla, kuten kuvien ottamisessa ja niiden muokkaamisessa, ymmärtää koodamista, luoda monipuolisia postauksia. Kyllä mä toivoisin mun blogin vähän kasvavan, mutta se on äärettömän vaikeaa ja kovan työn takana nykyään, mutta oon valmis haasteisiin.

Mikä sai sinut aloittamaan blogaamisen? - Aloitin bloggaamisen, koska tykkään valokuvata ja kirjoittaa ja muutenkin viettää aikaa tietokoneen parissa. Mulle tää on rakas harrastus, joten mitään varsinaista syytä bloggaamisen aloittamiseen ei ole. Minkä takia ihmiset nyt alottaa tekemään ylipäätään mitään? :D

Parhainta ja ärsyttävintä blogaamisessa? - Parhainta on ehdottomasti postausten julkaiseminen, kun kaikki työ on tehty, mutta myös teidän ihanat kommentit! Ärsyttävintä kuvien valinta ja nimenomaan koodaaminen.

Mistä saat inspiraation postauksiin? - Monesti mä ihan vaan ideoin vihkoon ajatuksia, joskus postausideat tulee ihan puskista päähän. Mä kuitenkin myös saan inspiraatiota muiden blogeista ja erinäisistä kuvapalveluista, kuten Pinterestistä. Myös välillä uutiset kuohauttavat, joten silloin on pakko päästä purkamaan mieltä bloginkin puolelle. Myös mun ihan normaali arkielämä, ystävät, perhe ja poikaystävä antavat ideoita ja inspiraatiota.

Millaisia blogeja tykkäät lukea? - Monipuolisia lifestyleblogeja, joissa on ihan kaikenlaista ostoksista, syviin ajatuksiin ja päivänasuihin..

Missä bloggaamisen osa-alueessa koet olevasi vahvimmillasi (siis esim. kuvien muokkaaminen, ulkoasun koodaaminen, tekstin tuottaminen jne.)? - Ehdottamasti tekstin tuottamisessa ja kuvien muokkaamisessa. Haluan kehittyä kuitenkin molemmissa, mutta myös kuvien otossa erityisesti.

MUOTI & KAUNEUS:
Mikä tai mitkä ovat lempivaatekauppojasi? - Ei mulla oo vaan yhtä, koska ostan vaatteet millon mistäkin. Kuitenkin ihan perus Gina Tricot, H&M ja Bikbok.

Mitkä on sun lempparikengät? - Mun mustat H&M- nilkkurit. On ne joskus täällä bloginkin puolella varmasti näkyneet.

Minkälainen on meikkirutiinisi? - Ekaksi puhdistetaan ja kosteutetaan kasvot, sitten peiteväri silmänalusille ja nenän pieleen, jonka jälkeen meikkivoiteet, puuteri, varjostukset (jos jaksaa) ja aurinkopuuterit. Sitten vuorossa ovat perus luomivärit, rajaukset ja ripsari. Lopuksi vasta kulmien laitto ja huulien laitto fiiliksen mukaan. Arkimeikkitutoriaalia kehiin?

Minkälainen on sun lemppari asukokonaisuus? - Sanotaan, että ihan joku basic, kuten mustat nousut, kivat kengät, neuletakki ja toppi. Asut on mun mielestä niin fiiliksen mukaan meneviä!

Kuljetko kaupungilla aina pelkästään meikattuna? - Haha, mikä määritellään kaupungiksi? Oon keskustassa töissä ja emmä ikinä oo töissä kyllä ihan tällättynä. Mutta joo voin ihan hyvin kulkea ilman meikkiä, koska lähin ruokakauppakin on Sokoksen yhteydessä! Jos nään jotain kaveria tai meen shoppailemaan niin kyllä mä yleensä vähän edes meikkaan. 

Kerro kolme asiaa, jotka muuttaisit itsessäsi? - En tiiä haetaanko tässä ulkoisia vai sisäisiä piirteitä. Ulkoisista ehkä haluaisin että mun jalat ois pienemmät, koska mun luut on kohtuu isot niin jalat esim. pohkeet on normaalia isommat, sitten nyt ehkä hiusten väriä just nyt, mutta emmä muuta missään nimessä. Joskus voisin olla vähän sosiaalisempi ja saada enemmän aikaan! 
Vielä ehtii kysyä, jos on kysyttävää ♥

Kaappien tyhjennystä

Moikka! Halusin taas tulla ihan spontaanisti kirjoittelemaan jotain, seuraavana julkaisen varmaan kysymyspostauksen ekan osan. Onneksi mulla on kivasti luonnoksia tuolla odottelemassa, joten ei tuu pitkiä hiljaisuuksia blogissa. Oon ollut taas ihan poikki viikonlopun yövuorojen jälkeen ja unirytmi on kyllä taas ihan hakusessa, eikä iltojen aikainen hämärtyminen auta mua ollenkaan korjaamaan tätä rytmiä. Useimmiten käy niin, että nukun helposti lähes kahteentoista ja neljältä mä olen jo päikkäreillä, heh! Sitten sitä valvotaan taas sinne kolmeen tai neljään asti aamuyöllä.. 
Muuttoon on aikalailla kuukausi ja oon kauhuissani, että mihin mä joudun vielä mun tavaroiden kanssa. En ymmärrä miten vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana tavaraa on kertynyt ihan älyttömiä määriä. Oon nyt yrittänyt siivota iskällä sekä äidillä kaappeja ja hyllyköitä tyhjäksi. Ei siinä mitään, kyllä ne tyhjenee, mutta tulevan kämpän neliöt ei tuu riittämään mun tavaroille :D Tänään kävin mm. läpi mun vaatekaapin ja niitä löytyy mm. Porin vaihtoringistä, jos joku on kiinnostunut menemään tsekkailemaan, ei ne mitään kauheen häävejä kuitenkaan ole.. :D 
Muuten mulle kuuluu tosi hyvää ja oon innoissani tulevasta, tapahtuu paljon kivoja asioita! Ja eiköhän tää väsymyskin tästä siirry kohta pois.. Mitä teille kuuluu?

PB - Vuoden suosikkikuvat 2015

Jippii, vihdoin ja viimein on kolme viikkoa kulunut ja pääsee vihdoin julkaisemaan tämän postauksen. Eli blogitytsyjen kanssa päätettiin koota meidän jokaisen omat lempparikuvat menneeltä vuodelta 2015. Mulla oli aluksi tosi pahoja vaikeuksia, koska omat kuvat on niin tasapaksuja ja tasalaatuisia keskenään, eikä huippuotoksia tullut otettua viime vuonna kovinkaan montaa verrattuna vuoteen 2014. Kuitenkin pitkien kansioiden ja muistitikkujen selailujen jälkeen löysin muutaman kivan yksilön vielä kerran tänne esiteltäväksi. Mulla kuitenkin puuttuu oikeat suosikit tästä, koska moni ei halua blogissani välttämättä esiintyä!
 - Tää oli vaan jotenkin niin onnistunut kuva ja yks lemppariselfie vuodelta.
- Yks lempparipaikka Porista eli Yyteri ja sen auringonlaskut iltaisin.
- Herkkujen kuvaaminen on ihan mun lempihommaa ja tää on kyllä onnistunut kuva. Tähän tuli niin kauniisti luonnonvaloa ja aidot värit pysyi hyvin kuvassa ilman muokkaamisia.
- Lempikosmetiikkakuva, koska tässä on toi asettelu onnistunut tosi kivasti.
- Toinen lemppariselfie, niin kivan näköinen meikki ja näytän niin onnelliselta!
- No täytyykö edes kommentoida? Ihana Tallinna!! ♥
- Kesäfiilis huokuu tästä kuvasta ja ihana muru oikein korostaa sitä!
- ♥
- Parisuhdekuvat on aina niin hienoja ja khuuleja, meillä ne on aina tälläsiä :D

Muistakaa myös katsoa muiden tyttöjen suosikit:
| Noora P. | Kiia | Milla J.  | Milla H. | Noora R.  | Emmiina | Jenna |

Testissä: ''Beautyblender''

Oon kuullut pelkkää hyvää oikeasta ja aidosta Beautyblenderistä, mutta itse en ole ikinä saanut hankittua sitä, sen hieman korkean hinnan vuoksi. Toki monen hehkutuksen vuoksi uskon sen olevan hintansa arvoinen ja nyt taidan ostaa sen vertaillakseni sitä tähän halpisversioon. Nyt kuitenkin aleshoppailuissa löysin tämän ns. halpisversion siitä. Tämä kyseinen versio on We Care Iconin tuote. Löytyy tarkemmalla nimellä ''Expert face blending sponge'', ei ees yhtään vaikea tai monimutkainen nimi :D Tätä saa ainakin Sokoksilta ja oli nyt tarjouksella viime viikolla? 2,50€ (6,90)
Mä tykästyin tähän tuotteeseen kovasti. Levittää meikkivoiteen ja peitevoiteet oikein nätisti iholle ja ei jää epämääräisiä läikkiä, kuten sormilla tai ebay-siveltimellä levitettäessä. Tätä voi käyttää kuivana tai sitten kastella ja puristaa ylimääräiset vedet pois, jolloin sieni turpoaa. Mun mielestä tästä tulee oikein kaunis ja tasainen lopputulos iholle. Iso plussa tässä nimenomaan on, että saa tosi ohuen kerroksen kasvoille ja suurimmat punaisuudet poistettua. Mä tykkään!
Nyt kuitenkin kaipaan teidän apua! Ootteko koittaneet sitä aitoa ja oikeaa vai meettekö halpisversioilla? Mikä on paras ja miksi? Kertokaa kokemuksia meikkisienistä ehdottomasti ♥

Lapsuuden ystäväkirja

1. PERHEESEEN KUULUU? 
- Mun perhe on nykyään melko laaja. No kohta asutaan Erikin kanssa kahdestaan meidän pikkuperheenä, mutta äiti, isä, pikkuveli, äidin miesystävä, isän naisystävä, pari sisarpuolta ja tietty rakas koiramme Osku ♥

2. HARRASTUKSET? 
- Tää bloggaaminen tietenkin ja randomisti käyn salilla tai lenkillä. 

3. RAKASTAN... 
- Rakastan mun perhettä, elämää ylipäätään, suklaata, mun ystäviä, jääkiekkoa, ruokaa ja paljon. Heh ja vaikkapa mitä muuta!

4. INHOAN... 
- Mitäköhän mä inhoaisin.. no inhoan, kun mua kutitetaan ja ötököitä mä inhoon ihan superpaljon. 

5. PARAS LUKEMANI KIRJA? 
- Joo mä en ensinnäkään lue kirjoja.. En todellakaan tiedä, mitä olen lukenut viimeksi, joten vaikea vastata. 
6. HALUAISIN ISONA OLLA... 
- Sairaanhoitaja ammatiltani ja hyvä vaimo, sekä hyvä äiti mun mahdollisille lapsille joskus tulevaisuudessa. 

7. PARAS TV-SARJA? 
- Ei ole vain yhtä parasta, tykkään todella monista tv-sarjoista. Uusi päivä, Salkkarit, Mustat lesket ja Syke. Kahta jälkimmäistä odotan jo uusineen kausineen alkavaksi! Ulkomaalaisista Gossip Girl, Pretty little liars, O.C.. 

8. LEMPIRUOKANI? 
- Hmm.. tykkään niin monesta, enkä ole niin yhtään nirso ruuan suhteen. Perunamuusi ja lihapullat on ihan perusruokana lemppari, kanasalaatti tai uunikala.

9. HAAVEILIJA VAI REALISTI? 
- Haaveilen ja paljon, mutta nopeasti tajuan niiden todellisuuden ja tipun pilvilinnoista alas, joten vähän enemmän realisti!

10. TOIVOISIN, ETTÄ...  
- Tämä vuosi olisi hyvä meille kaikille ja maapallolle. Ja, että pääsisin aloittamaan opiskelut syksyllä uudessa koulussa :)

GOLDEN GLOBE - TOP 5

Tänään aamulla iltapäivälehtiä tuijotellessani en voinut olla huomaamatta, kuinka Golden Globen- asuja ja voittajia hehkutettiin. Uteliaisuudestani kaivoin sitten kunnon valokuvagallerian esille ja ajattelin esitellä mun viisi lempparityyliä gaalasta ja punaiselta matolta. Muistakaa myös, että nämä ovat mun omia mielipiteitä ja te voitte tykätä aivan eri asioista kuin minä. Mun mielestä gaalan pukuloisto oli jälleen kerran aivan mahtavaa ja näitä tyylejä oli todella vaikea valita vain viisi. Joo poikkean myös ehkä vähän mukavuusalueeltani, mutta itsensä haastaminen on aina mukavaa. Kertokaa ehdottomasti myös teidän suosikkinne asuista ja mitä mieltä olitte tästä postauksesta!

J E N N I F E R  L O P E Z
(John Shearer/Getty Images)

A M Y  A D A M S
 (John Shearer/Getty Images)

J E N N I F E R  L A W R E N C E
 (John Shearer/Getty Images)

L I L Y  J A M E S
(John Shearer/Getty Images)

J E N N A  D E W A N  T A T U M
(John Shearer/Getty Images)

KYSY MINULTA!

Nyt olisi aika kysymyspostaukseen! Täällä blogissa sitä ei olla vielä kai nähtykään.. mutta nyt tulee! Aion tehdä luultavasti useamman osan, riippuen kysymyksien määrästä. Ja niitä voi tulla jo ennen kuin kysymysten lähettelyaika loppuu.. Uskon ja toivon pystyväni tekemään jopa videon teille tänne. Mun mielestä näitä on mahtava tehdä ja nämä ovat loistava keino tutustua bloggaajaan ja bloggaajan ajatusmaailmaan paremmin. Eli ei muutakuin laittamaan kunnolla hyviä kysymyksiä niin pääsee vastailemaan :)
Ps. älkää ihmetelkö, jos blogin ulkoasu näyttää välillä sekaiselta, koska muokkaaminen on vielä kesken.. Ihanaa loppuviikkoa ♥

Parin päivän kuulumiset

Ompas iso kynnys tulla kirjoittamaan, kun tahti ei ole enää joulukalenterin mukainen. No kyllä tää tästä helpottuu ja tänää onkin oikein tee postauksia valmiiksi päivä, mutta ajattelin tämän tulla laittamaan tänään tänne. Onhan sitä aina hyvä pysyä mukana, että mitä tapahtuu ja mitä mulle kuuluu!
1. Olipas mielenkiintoiset nuorten mm-kisat, jotka päättyivät hurjan kivasti Suomen maailmanmestaruuteen ♥ 2. Jääkiekkotypyköiden kanssa lounastettiin joulun jälkeen Amarillossa ja höpöteltiin kaikki taas maan ja taivaan väliltä! 3. Ihanaa! Täälläkin satoi vihdoin muutama sentti lunta, joka on pysynyt maassa jo peräti reilun viikon! Nythän tuolla on ihan pirun kylmä, mutta ei valiteta :D 4. Maanantai oli kamala päivä, ei lähtenyt millään käyntiin ja olin koomassa koko päivän..
5. Hups ja taas päädyttiin eilen Amarilloon yksille ihanien koulutypyköiden kanssa.. 6. Snapchatin filtterit on kyllä niin hauskoja välillä. Noi letit oli niin ihanat pitkästä aikaa ♥ Pitäiskö letittää useemmin? 7. Nettishoppailu on ihanankamalaa, tekisi mieli ostaa kaikki! 8. Chilling mood!

Tällaista tänne tällä kertaa! Mitäs teille, onko vuosi lähtenyt hyvin käyntiin?

Lupauksia tälle vuodelle?

Perinteiset uudenvuodenlupaukset ovat taas vauhdissaan. Osa hakee parempaa menestystä työssä ja koulussa, osa haluaa päästä kesäkuntoon, osa haluaa oppia uutta itsestään ja joku taas haluaa pitää huolta kodin järjestyksestä. Joillakin nämä lupaukset pitävät koko vuoden ja ehkä jopa koko loppuelämän, mutta joillain ne pitävät taas hieman vähemmän ja mä yleensä kuulun tohon jälkimmäiseen sakkiin. Joo ehkä se ensimmäisen viikon jaksaa karkkilakkoa, kunnes repsahtaa uudelleen. Onko tää tuttua teille? 
Tänä vuonna päätinkin, että en tee mitään varsinaisia lupauksia, vaan yritän parhaani mukaan parantaa tiettyjä asioita ja asettaa pieniä tavotteita, jotta yksi isompi tavoite onnistuisi tänä vuonna. Jos tämä toimisi sitten omalla kohdalla paremmin, kun ei ole varsinaisesti kieltänyt itseltään mitään tai vaatinut mitään, kuten ruvennut siihen vuoden karkkilakkoon.. Mulla on seuraavia juttuja mun listalla, tavallaan onneksi niitä on vain muutama:

- Yritä juoda enemmän vettä, vähemmän mehuja. 

- Liiku enemmän liikkumisen ilosta, ei pakosta.

- Yritä päästä 3x viikossa salille treenaamaan, edes vähän.

- Pidä talo edes vähän siistimpänä kuin aikaisemmin.

- Tutustu rohkeasti uuteen. Esimerkiksi kokeile uusia reseptejä, tapaa uusia ihmisiä, sano rohkeasti kyllä.

- Yllätä itsesi olemalla rohkea, ole spontaanimpi ja tartu mahdollisiin tilaisuuksiin.
Uskon näiden pienien asioiden tekevän jo paljon hyvää mielelle, itselle ja muillekin. Tietysti niiden pitäisi alkaa myös onnistumaan. Itselläni on vain yksi kokonainen tavoite tänä vuonna ja se on voida hyvin, johon nämä yllämainitut asiat varmasti johtavat.

Oliko teillä tänä vuonna uudenvuodenlupauksia?

TOP 6 - BLOGIT

Jouluaattona mä järjestin teille mahdollisuuden linkitellä blogejanne mulle. Laitoin ''linkitä blogisi'' - postauksen pystyyn, jossa pyysin pienellä kuvauksella teitä niitä laittamaan. Oli todella paljon omasta mielestä kivoja blogeja, mutta tähän valitsin ne, joita olen jo itse lukenut tai aloin nyt seuraamaan. Mennään siis katsomaan mun lempparit!

STAY FRESH

- Marianne on parikymppinen jyväskyläläinen ja hänen blogiaan oon jo lukenut pidemmän aikaa. Blogi on yksinkertaisuudessaan aivan mahtava. Blogi sisältää sopivasti kaikkea, esimerkiksi paljon upeita asukuvia, lifestyle-löpinöitä, kauneutta ja mikä parasta eli upeita reseptejä. Marianne on loistava motivaattori, kuvat ovat upeita kerta toisensa jälkeen. Suosittelen ehdottomasti!

ANNAIDAM

- Anna on 20-vuotias opiskelija Turusta, joka onkin täältäpäin tietääkseni kotoisin. Annan blogia olen lukenut joskus aikaisemmin, mutta nyt oli ilo jälleen löytää hänen blogiinsa takaisin. Annan blogissa on kauniita ja laadukkaita kuvia ja hänen bloginsa on lifestylepainotteinen. Suosittelen myös!

PAULIINA

- Voi, että tämä uusi tuttavuus oli aivan mahtava löytö. Pauliina on 19-vuotias lifestyleblogin kirjoittaja pääkaupunkiseudulta. Välivuottaan viettävän Pauliinan blogissa on tällä hetkellä mielettömän huikeita matkakuvia, koska typykkä haluaa välivuodellaan matkustaa mahdollisimman paljon! Jään mielellään seuraamaan, mihin hänen tiensä vie seuraavaksi!

JASMIN K.

- Tähän olen törmännyt jo useampaan kertaan ja silmäillyt uusimmat postaukset aina törmätessäni. Jasmin on 17-vuotias ja jyväskyläläinen myös. Jasminin blogissa parasta on valoisat ja hyvälaatuiset kuvat! Postauksiin on panostettu ja välillä vilahtelee upeita vaatekappaleita, mitkä tekisi mieli haalia myös itselleen. 

SOFIA KOIVISTO

- Sofia on aivan ubersuloinen bloggaaja. Lifestyleblogi on ihanan simppeli ja juuri sen takia sitä on ihana lueskella, koska siellä ei turhia pölistä eikä jaaritella. Ihana Sofia ja uusi tuttavuus!

ASENTEENA ELEGANSSI

- Riikka on 20-vuotias opiskelijatyttö, joka kirjoittelee blogiaan fiiliksen mukaan, juuri niin kuin pitääkin. Riikan iloinen elämänasenne paistaa hyvin blogista läpi ja kuvat ovat myös tässä blogissa aivan mahtavia. 

Tässä mun lempparit tällä kertaa, laitetaan myöhemmin vielä tällainen ehdottomasti pystyyn. Menkää ihmeessä katsomaan ja liittymään heidän blogeihin! Ja vielä kerran oikein hyvää uutta vuotta 2016 kaikille ♥